Pieninä poikina Timo ja Sami ihmettelivät valtavia louskuttavia vihkokoneita isänsä perustamassa tehtaassa. Joka puolella pyöri paperiratoja, kierrelangan pujottajia, kansileikkureita ja painoteloja. Pienten poikien ihmemaassa joka konetta olisi pitänyt päästä vähän sormeilemaan, mikä oli tietenkin jyrkästi kielletty. Poikien kasvaessa niitä sitten pitikin sormeilla enemmän kuin tarpeeksi, ainakin jos nuorilta itseltään olisi kysytty. Koulussakin pistivät kirjoittamaan aineita samoille vihkoille kuin mitä isän tehtaassa tehtiin.
Koulut tulivat kuitenkin käydyksi ja pojat seurasivat isänsä jalanjälkiä tehtaan uumeniin, jossa koneiden ihmemaailma oli hieman muuttunut, tai ehkä pojat itse olivat aikuistuneet. Koneita uusittiin ja linjoja nykyaikaistettiin, ja edelleen tehtiin kouluihinkin vihkoja. Vuosien saatossa maailma muuttui ja modernisoitui – pojistakin tuli isiä, jotka saivat poikia. Jo kolmas sukupolvi ihmetteli louskuttavia vihkokoneita ja oli kyynärpäitään myöten konerasvassa jonkin koneen kimpussa, ja niin olivat myös uuden sukupolven edustajat koulunpenkillä istuessaan kirjoittanut aineensa kovin tuttuihin vihkoihin.
Matkan varrella olivat niin isät kuin pojatkin tallentaneet monet monituiset hyvät hetkensä yhteisiin kansiin.
Niin kuin on poika seurannut isänsä jalanjälkeä, ovat isät seuranneet maailman menoa ja huolehtineet myös toisenlaisista jalanjäljistä. Vihkotehtaan toiminta sertifioitiin pohjoismaisella ympäristömerkillä ja Joutsenmerkki on jo vuodesta 1997 asti valvonut tehtaan ympäristöystävällistä toimintaa. Raaka-aineet valitaan mahdollisimman läheltä ja siksi suomalaisen vihkotehtaan hiilijalanjälki on häviävän pieni suuriin ulkomaisiin vihkonvalmistajiin verrattuna. Ja tulee säilymäänkin sellaisena, sukupolvelta toiselle, niin kauan kuin Paperipisteen asiakkaat ovat edelleen suomalaisia koululaisia ja heidän vanhempiaan.
Pidetään yhdessä huolta lastemme laadukkaista kouluvälineistä ja kestävästä kehityksestä, jolla taataan myös tuleville sukupolville vihreyttä ja vehreyttä hektisiin elämiin.